torstai 13. syyskuuta 2012

Arboretum

Yksi kaunis ja aurinkoinen päivä kesän loppupuolella päätimme käydä poikaystävän kanssa Arboretumissa. Ostimme kaupasta tuoretta patonkia ja pari tuorejuustoa. Pakkasimme mukaan vielä  edelliseltä illalta jääneen lopun punaviinin ja suuntasimme Arboretumiin. 


Emme olleet ainoita, jotka olivat päättäneet nauttia kauniista päivästä arboretumissa. Istuimme järven rannassa kivisellä reunalla ja nautimme eväistä. Ilmeisesti oli hyvä päivä kuumailmapalloilulle, sillä näimme horisontissa kuumailmapallon. Kohta huomasimme, että lähellä olevasta rannasta oli juuri toinen kuumailmapallo nousemassa. Pian ne olivat molemmat siellä yläilmoissa. Mahtaisi olla hienoa olla kyydissä. 

Patongin murut houkuttelivat paikalle muutaman sorsan.
Syötyämme eväät, lähdimme kävelemään. Suuntasimme ruusutarhaan. Taisimme osua oikeaan vuodenaikaan, sillä kaikki ruusut kukkivat :). Jos ruusukuvat eivät kiinnosta, kannattaa postauksen loppuosa jättää välistä.


Viimeinen kuva ei ole enää ruusuista. Arboretuissahan on paljon muitakin kukkia ja kasveja. Tällä kertaa en niin innokkaasti enää niitä jaksanut kuvata. Mutta tämä oli niin värikylläinen kukkapenkki, etten voinut vastustaa. Enää ei taida saada kovin hyviä kukkakuvia. Täytyy keskittyä jatkossa syksyn sävyihin.

Mukavaa torstaita!



lauantai 8. syyskuuta 2012

Pullaa ja valokuvausta

Nyt loman aikana ehdin viettämään enemmän aikaa vanhempieni luona. Viikolla leivottiin äidin kanssa.  Kaikki alkoi mustikkapiirakasta. Päätettiin perinteisen murotaikinan sijasta tehdä pullapohja piirkalle. No, äiti leipoi pullataikinan. Kun taikina oli valmista huomattiin, ettei piirakkaan tarvinnut kuin puolet taikinasta. Lopusta pääsin tekemään omia lemppareitani, eli korvapuusteja :). 


Äiti osaa tehdä kyllä niin hyvän pullataikinan. Sekä piirakka, että korvapustit maistuivat todella hyviltä!

Auringon laskun aikaan kävimme vielä kävelemässä kameroiden kanssa.


Mukavaa lauanaita!


perjantai 7. syyskuuta 2012

Asua

Eilen aamulla aurinko paisto ja olimme menossa keskustaan kiertelemään kauppoja. No tietenkin heti ulos päästyämme aurinko meni pilveen. Olin kuitenkin auringon vuoksi pukeutunut pirtsakkaan pinkiin jakkuun.  Selvästi vastustelen vielä syksyn tuloa! Ylipuhuin vielä poikaystäväni ottamaan pari asukuvaa tuulesta ja pilvisestä säästä huolimatta :).



Ensimmäisessä kuvassa piilotin naamani, mutta toisessa tuuli ja hiukset tekivät tehtävän puolestani!

Hyvää viikonloppua!


tiistai 4. syyskuuta 2012

Sushi-ilta

Viikonloppuna tehtiin sushia poikaystävän siskon ja tämän miehen kanssa. Oltiin hieman kokeilumielellä ja sushiin päätyi myös muutakin kuin lohta, katkarapua, avokadoa ja kurkkua :). Kokeilussa oli chiliä, aurinkokuvattuja tomaatteja, oliiveja ja chilituorejuustoa. Tehtiin myös ensimmäistä kertaa california makeja.


Sushit olivat taas kerran herkullisia. Chili ja aurinkokuivatut tomaatit sopivat aika hyvin susheihin. Ruokajuomana oli muutaman muun alkoholipitoisen juoman lisäksi sakea. Se ei ole ollenkaan hullumpaa.

Illalla innostuttiin vielä pelaamaan Wiitä yön pikkutunneille asti. Tuli oteltua koripallossa, pöytätenniksessä sekä jousiammunassa tytöt vastaan pojat :). Aika tasaväkisiä otteluita oli, mutta luulen, että tytöt voittivat suurimmassa osassa ;)!


lauantai 1. syyskuuta 2012

Kesän kukkia

Vanhempieni pienestä pihasta löytyi ihania kukkia kesällä.


Kukkaista viikonloppua!


perjantai 31. elokuuta 2012

Viimeinen työpäivä

Tänään se oli, viimeinen työpäiväni! Kesä meni hurauksessa. Syynä tietenkin oli työ, jossa oli niin paljon uutta opittavaa. Ja työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin oli niin paljon menoa. Suurin ajanviejä taisi olla GOLF. Kyllä se vain niin on, että sihen lajiin jää helposti koukkuun. Vaikka vielä ei peli suju ihan niin hyvin kuin toivoisin!

Ihan liian vähän on kamerani saanut käyttöä kesän aikana. Mutta muutamia kuvia olen sentään ehtinyt napsia. Tässä vähän tunnelmia mökiltä ja vanhempieni terassilta.




Mitä kesä olisi ilman vesimelonia?

Tai mansikoita?



Ja täytyyhän kesällä grillata!

Kukkakuvia onkin sitten niin paljon, että niistä teen ihan oman postauksen :).

Nyt parantelen pientä flunssaa sohvalla telkkarin edessä torkkupeiton alla!
Heippa!


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Kiireitä ja matkan muistelua

Kesä on alkanut vauhdilla ja blogi jäänyt vaille huomiota. Ja pelkään, että kesän aikana en paljon ehdi jatkossakaan blogin puolelle :(. Tänään on kuitenkin pieni hetki istua alas naputtelemaan sateen ropistessa ulkona :). On jotenkin ihanaa olla sisällä, kun ulkona sataa. Sadepäivä onkin hyvä päivä muistella Pariisiin ja Lontoon matkaa :).

Ruusuja Seinen rannalla

Galeries Lafayetten koristeellinen katto

Näkymää Sacre Coeurin edestä

Sacre Coeur


Poikaystäväni oli ensimmäistä kertaa Pariisissa, joten kiersimme paljon nähtävyyksiä. Kävimme Eiffel tornissa yöllä, näimme Mona Lisan Louvressa, kävelimme Champs Eyseetä pitkin Riemukaarelle. Neljä päivää meni hujauksessa. Sitten alitimme kanaalin ja vietimme seuraavat neljä päivää Lontoossa :).


Big Ben

Harrods



Natural History Museum
Lontoossa kävin nyt ensimmäistä kertaa, joten nähtävyyksien kiertely jatkui myös siellä. Ihastuin Lontooseen heti, ja toivon, että pääsemme sinne pian uudestaan. Heti ensimmäisenä iltana kävimme katsomassa The Lion King musikaalin. Se oli aivan ihana :). Kiertelimme eri nähtävyyksiä, lähinnä sateenvarjon alla. Ja tietysti shoppailimme. Harrodsista ei lähtenyt mitään mukaan, vaikka ihailin kalliita merkkilaukkuja ties kuinka pitkään :). Sen sijaan Mulberryn ja Ralph Laurenin liikkeissä pyörähdimme, emmekä poistuneet tyhjin käsin...

Mukavaa sadepäivää!